Suomeksi | På svenska | In English
Suurenna | Normaali | Pienennä
 
Etusivu­ Ennakoi Hätätilanne
Hätäkeskuslaitos­YhteistyöPalaute ­Yhteystiedot­­­­
 

Opeta lapsi soittamaan

Harjoittele vaaratilanteessa toimimista

Hätäkeskuslaitos kehottaa vanhempia käymään lasten kanssa läpi hätätilanteessa toimimista ja hätänumeroon 112 soittamista. Kotona tai koulumatkalla sattuvassa hätätilanteessa lapsi saattaa olla yksin ja joutua toimimaan nopeasti. Tositilannetta varten voi harjoitella etukäteen esimerkiksi leikin avulla.

Hätänumeron tuntemista ja vaaratilanteessa toimimista tulee harjoitella lapsen ikätasoon sopivalla tavalla. Harjoittelusta ei saa syntyä pelkoa, vaan turvallinen olo. Tieto lisää turvaa; kun lapsi tiedostaa, miten pitää toimia tulipalon, tapaturman, eksymisen tai muun vaaratilanteen sattuessa, vanhempi voi itsekin olla turvallisemmin mielin.

Numero näkyville kotona

Hätänumero 112 tulee laittaa näkyvälle paikalle kotona, siten että lapsi pystyy sen vaivatta näkemään. Alle kouluikäiselle lapselle on tärkeää selvittää numeroiden merkitys ja sijainti puhelimessa. Lasten kanssa tulee käydä myös huolellisesti läpi, miten ja millaisessa tilanteessa hätänumeroon soitetaan.

Hätäkeskuslaitoksen internet-sivuilta voi tulostaa erilaisia valmiita A4-kokoisia julisteita, joissa on tietoa hätänumerosta ja siihen soittamisesta. Julisteisiin voi lisätä oman kotiosoitteen, joka helposti unohtuu hätätilanteessa.

Lapselle pitää myös opettaa, ettei puhelimella saa leikkiä, eikä varsinkaan 112 hätänumerolla. Pilanpäiten tehty soitto hätänumeroon saattaa viivyttää apua todellisilta avuntarvitsijoilta. Tästä syystä myös käytöstä poistettu kännykkä on erittäin huono leikkikalu, sillä se soittaa hätänumeroon ilman SIM-korttiakin, jos akussa on virtaa.

Maamerkit muistiin

Koululaisen kanssa kannattaa opetella koulu- tai harrastusmatkan paikannimet. Lapsen olisi hyvä tietää ainakin koulunsa nimi, katuosoite ja joku maamerkki matkan varrelta. Vaikka hätäkeskuksissa on nykyisin käytössä matkapuhelimen paikannusjärjestelmä, ensisijainen, tärkein ja tarkin paikkatieto saadaan edelleen ilmoittajalta itseltään.

Hätäpuheluista vain pieni osa on lasten tekemiä. Läheskään kaikki ongelmatilanteet eivät edellytä viranomaishälytystä, vaan avuksi riittää hätäkeskuspäivystäjän puhelimitse antama ohjaus ja neuvonta.

Hätäkeskuspäivystäjälle lapsi on aina hyvin haasteellinen soittaja, jolle kysymykset ja ohjeet pitää antaa todella harkiten. Toisaalta lapset ovat soittaessaan hyvin reippaita, vastaavat kysymyksiin totuudenmukaisesti ja noudattavat tarkasti annettuja ohjeita.

Opetusmateriaalia ja lisätietoa aiheesta myös Suomen Pelastusalan Keskusjärjestön nettisivuilla www.spek.fi.

Muistilista opetuksen tueksi - teroita lapselle seuraavaa:

1. Tärkeintä on muistaa hätänumero 112
2. Hätäpuhelua ei tarvitse pelätä - soittamalla saa apua ja neuvoja
3. Hätänumeroon voi soittaa saldorajasta huolimatta
4. Soita hätänumeroon heti vaaratilanteen tai hätätapauksen satuttua
5. Kerro mitä on tapahtunut ja kenelle
6. Kerro tarkka sijainti
7. Vastaa kysymyksiin
8. Toimi annettujen ohjeiden mukaan
9. Lopeta puhelu vasta saatuasi luvan
10. Hätänumero 112 ei ole leikin asia - asiattomat puhelut ruuhkauttavat hätänumeroa ja saattavat hidastaa avunsaantia todellisilta tarvitsijoilta.

Lapsen turvallinen koulupäivä

Mannerheimin Lastensuojeluliitto, Opetushallitus ja Sisäasianministeriön Poliisiosasto ovat koonneet Turvallinen koulupäivä -oppaan, joka on tarkoitettu vanhemmille. Sen tavoitteena on antaa tietoa turvallisuuden edistämisestä koulussa, tukea kodin ja koulun yhteistyötä sekä rohkaista vanhempia tutustumaan ja osallistumaan turvallisen koulupäivän rakentamiseen. On tärkeää, että turvallisuuteen liittyviä kysymyksiä käsitellään yhdessä lasten ja nuorten kanssa sekä kodeissa että osana koulun opetusta. Turvallinen koulupäivä -opas (pdf) >


Koululaisten liikenneturvallisuus aikuisten vastuulla

Koululaisten liikenneturvallisuuden varmistaminen on viime kädessä aikuisten vastuulla. Koululaisen liikenneturvallisuuteen vaikuttavat aikuisen oma liikennekäyttäytyminen sekä lasten opastaminen.

Lapsille olisi turvattava sellainen liikkumisympäristö, jossa kohtuuttomat riskit on eliminoitu. Liikennesääntöjen noudattaminen on ensisijaisen tärkeää.

Lue lisää Liikenneviraston sivuilta >

Lue lisää Liikenneturvan sivuilta >