Palautteet ja kantelut
Palautteet
Palautelomakkeella voit antaa palautetta Hätäkeskuslaitoksen palveluihin liittyvästä asiasta, kuten esimerkiksi yksittäisestä hätäpuhelusta, verkkosivuista tai 112 Suomi -sovelluksesta. Tutustumme palautteeseen ja tarvittaessa käymme asian läpi palautteen kohteen kanssa, jotta asia tehdään jatkossa paremmin.
Vastaamme kaikkiin palautteisiin, joissa vastausta on pyydetty ja yhteystiedot on jätetty. Palautteisiin pyritään vastaamaan kahden viikon kuluessa palautteen vastaanottamisesta. Vastauksessa ei oteta kantaa siihen, onko virkamies toiminut lain ja ohjeiden mukaisesti.
Kantelut
Kantelulomakkeella voit tehdä hallintokantelun Hätäkeskuslaitoksen toimialaan liittyvästä asiasta, kuten yksittäisestä hätäpuhelusta tai hallintohenkilöstön toimista. Kantelumenettelystä on säädetty hallintolain 8 a luvussa.
Kantelumenettelyssä tapahtumien kulku selvitetään ja virkamiehen toimia verrataan tilanteeseen soveltuviin lakeihin ja ohjeisiin. Kantelusta annetaan kirjallinen päätös, joka toimitetaan kantelijalle sähköpostilla. Mikäli päätös sisältää salassa pidettäviä tietoja, käytetään lähettämiseen suojattua yhteyttä.
Kanteluasiat pyritään käsittelemään kuuden kuukauden sisällä asian vireille tulosta. Kantelumenettely voi johtaa hallinnollisen ohjauksen antamiseen virkamiehelle. Hallinnollinen ohjaus ei ole rangaistus, vaan sillä pyritään ohjaamaan virkamiehen toimintaa tulevaisuudessa.
Emme ota tutkittavaksi nimettömiä kanteluita tai kahta vuotta vanhempia asioita koskevia kanteluita ilman erityistä syytä. Mikäli kantelet toisen henkilön puolesta, toimita kantelun liitteeksi valtakirja.
Liitä hallintokanteluun seuraavat tiedot ja tarvittaessa asiakirjat:
- Riittävät yksilöintitiedot tapahtuneesta, esimerkiksi puhelinnumero, josta hätäilmoitus on tehty ja tapahtumapaikan osoite sekä päivämäärä ja kellonaika.
- Valtakirja, mikäli teet kantelun toisen henkilön puolesta. Valtakirja voi olla vapaamuotoinen ja voit liittää kanteluun siitä otetun kuvan.
Mikäli haluat antaa palautetta tai tehdä hallintokantelun jonkun muun viranomaisen (esimerkiksi poliisi, ensihoito, pelastustoimi, sosiaalitoimi, Rajavartiolaitos, päivystysapu 116117) toimista, löydät ohjeet kyseisen viranomaisen tai tahon verkkosivuilta. Hätäkeskuslaitos voi käsitellä vain Hätäkeskuslaitoksen toimialaan liittyviä asioita. Hätäkeskustoiminnasta annetun lain 11 §:n mukaan vastuu välitetystä ilmoituksesta tai tehtävästä siirtyy vastaanottavalle viranomaiselle, sen tehtäviä hoitavalle yksikölle tai muulle päivystyspisteelle, kun tämä on vastaanottanut ilmoituksen tai tehtävän.
Huomioithan, että hätäilmoituksen voi tehdä vain soittamalla 112 tai hätätekstiviestillä numeroon 112.
Lomakkeet ovat turvapostipalvelussa. Palautteesi tai kantelusi lähtee salattuna Hätäkeskuslaitoksen kirjaamoon. Mikäli haluat palautteestasi tai kantelustasi kirjallisen kopion, tulosta lomake ennen lähettämistä.
Voit lähettää palautteen, tietopyynnön, hallintokantelun tai vierailupyynnön myös sähköpostitse kirjaamoon [email protected]. Rekisteröidy osoitteessa https://securemail.112.fi, jonka jälkeen saat omaan sähköpostiisi linkin salatun sähköpostin lähettämistä varten.